Välillä sitä oikein hävettää, kuinka paljon tulee valehdeltua kanssaihmisille. Jos olisin Pinokkio, minulla olisi jo valtavan pitkä nenä. Katsokaas kun kanssaihmisten mielestä minulla on mitä rauhallisin koira. Se on hyvin koulutettu ja niin rauhallinen. Nämä kanssaihmiset, ketkä tällaisia sammakoita suustaan päästelevät, näkevät meidät yleensä raitiovaunussa. Minä puolestani en kanssamatkustajien esittämää "faktaa" koskaan kiellä, vaan nyökyttelen häpeilemättä ja myönnän koirani olevan ihanan rauhallinen. Kas, taas kasvoi nenä pari senttiä.
Täysin väärässä kanssamatkustajat eivät toki ole, Gekko on stadilainen ja matkat sporassa ovat olleet sille arkipäivää pennusta asti. Panostin heti pentuajasta lähtien siihen, että Gekkoa ei vieraat julkisissa kopeloi, eikä Gekko kopeloi muita. Me vain matkustimme ja söimme karkkia.
Gekkopentua laulattaa bussissa.
Tämä panostus oli kyllä vaivansa väärti siitä huolimattakin, että nämä kanssaihmiset pitivät minua mielenvikaisena. Kieltämällä heitä kopeloimasta pentua, teen siitä kuulemma äkäisen. Niimpä niin.
Todellisuudessa tällä taktiikalla Gekosta kasvoi rauhallinen matkustaja. Se istua tönöttää ja joko katselee ympärilleen tai tuijottaa tiiviisti minua karkin toivossa. Jos sille joku tulee puhumaan, se hädintuskin vilkaisee puhujaa kohti. Luvan saatuaan se saattaa mennä hetkeksi rapsuteltavaksi, mutta palaa yleensä pian minun jalkoihin istumaan ja ottamaan kontaktia. Hyvä poika.
Mutta että rauhallinen? Voi tätä sopii toivoa, mutta Gekkolandiassa spårailu on oma lajinsa ja todellinen luonto näytetään julkisten kulkuvälineiden ulkopuolella. Tällainen se on "siviilissä".
Niimpä niin. Vaikka kuvat ovatkin jo vuodesta kahteen vanhoja (ja pimeitä, sori!), niin sama meno jatkuu. Kai se joku päivä aikuistuu. Aikuistuuhan? Muru se on, mutta voi miten väärässä kanssamatkustajat usein ovatkaan! Että rai rai vaan, meillä ei tule ikinä tylsää.
