Meidän perhe lisääntyi. Ei sillä perinteisellä tavalla, eikä oikeastaan mitään uutta edes tullut. Tulija olikin jo vanha perheenjäsen, vaikkei siitä perheenjäsentä ihan oikeasti edes tullut vaikka se sitä kuitenkin kaikin tavoin on.
Monimutkaista, kyllä me Muurahaisen kanssa tiedetään.
Elokuun alussa tuli Ruotsista paketti ja Raitapaidan paras ystävä ja henkireikä, neiti Proper muutti takaisin Suomeen. Pimatsun kohtu jäi määräajaksi paperilla Ruotsiin, mutta loppuosa muutti tänne pysyvästi. Lopullinen lokaatio ei ole tässä huushollissa, mutta fyysisesti ja henkisesti kuitenkin niin lähellä, että ison osan ajasta Apina ja Oranki saavat viettää aikansa yhdessä, yhtenä laumana.
Maalaiselämän ihanuudesta huolimatta tultiin lammen kummallakin puolen yhteisymmärryksessä siihen tulokseen, että moisella syliorangilla on parempi pienemmässä laumassa, jossa se voi itseoikeutetusti omia ihmissylin silloin kun sattuu huvittamaan. Vaikka Proper onkin mitä parhain laumakoira, se vaatii myös erityisen paljon sylihuomiota verrattuna moneen muuhun Ruotsin laumalaiseensa. Nyt sillä on täällä kaksi syliä ja silti myös koirakavereita plus kaikki etäsylit, jotka ovat sydän riemusta pakahtuen pientä Punaista odottaneet. Suuri piha ja maalaisrauha muuttui kaupunkielämäksi, mutta koitetaan kompensoida luonnonpuutetta metsäreissuin ja muilla keinoin.
Gekon hymy kertoo varmasti parhaiten, miltä meistä kaikista osallisista nyt tuntuu.
Kalliossa rytisee siis taas, anteeksi alakertalaiset. Apinarakkautta ei vain voi estää.
